keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Leposija

Valmis koru.




Kuvasin tämän kilpailutyön valmistamisen videolle. Korun suunnittelu lähti karhun pääkallon ympärille, sillä halusin kokeilla 'kohokaiverrusta'. Yhdistin aikaisemmasta piirustusharjoituksestani kehykset kallolle, ja pidättäydyin kukkateemassa.

Tämä koru on kilpailutöistä ollut haastavin, sillä päätin istuttaa kaulakorun reunaan 27 mustaa cubic zirkonia kiveä rae-istutuksella, jota en ole vähään aikaan tehnyt. Kivien laittaminen osoittautuikin kunnon taisteluksi, varsinkin koska olen erittäin huono pitämään taukoja kun on työflow päällä. Taisinkin kiviä pusertaa 10 tuntia putkeen.

Kaivertaminen oli erittäin hauska uusi asia. Pidin siitä, kuinka työn aikana hoksasi kokoajan lisää kuinka hommaa oikeasti kannattaa tehdä. Tulen luultavasti tekemään tulevaisuudessa saman tyyppisiä töitä!



Koru kaulassa.


tiistai 17. huhtikuuta 2018

Lupaus

Sormuksen suunnittelu lähti siitä, että halusin tehdä jotain missä on filigraania. Valitsin koruvarastostani tippamuotoisen granaatin ja aloitin tekemällä sen istukan. Tämä oli jo tuttua puuhaa harjoituksieni jälkeen. Muotoilin hopealevyn palasen tipan muotoon, sahasin sen kahtia ja juotin palaset kiinni.


Istukan muotoilua.

Tipan juottamista.






Aloitin sormusrungon sahauksen. Merkitsin kohdat joihin halusin aukot filigraaneille ja valoaukon kivelle. Sahauksen jälkeen muotoilin rungon sormuksen muotoon ja juotin päädyt kiinni.

Merkinnät sahauskohdille

Sormusrunko muotoiltu.



Juotin kiven tukipalan paikalleen ja viilasin istukan pohjan sormuksen muotoon, jotta se juottuisi nätisti paikalleen.

Kivi-istukka.

Istukka juotettuna paikalleen.


















Tein filigraanilla pari kokeilua ja päädyin lopulliseen muotoon. Ensin meinasin juottaa yhteen pitkään palaseen kiinni kaksi pientä väkästä, ennen kun tajusin että saman efektin saa kauniimmin kahdesta palasesta. Juotin kasaan neljä filigraanikiekuraa sahatuille koloille. Juottaessa filigraaneja paikalleen juote lähti parista kohtaa juoksemaan sormusrungolle, jonka siistiminen oli haastavaa. Harmikseni huomasinkin intensiivisen kiillotuksen jälkeen filigraanien hieman kuluneen pois. Lopuksi kiinnitin kiven paikalleen.



Kaikki juotettuna kasaan.

Yllä kokeilukappale ja alla sormukseen menevä filigraani.


Valmis koru:




Piina

Kilpailukoru

Kokoonpano näyttää oudolta
merenelävältä.
Kylkiluut paikallaan.



Kun kylkiluut olivat paikallaan muotoilin pienen pieniä ruusuja juustovahasta. Tämä osoitautui mukavan haastavaksi pienen koonsa ja vahan pehmeyden takia. Vielä hauskempi haaste oli saada ruusut sisään ehjinä. Muistaakseni aukaisin pari kylkiluuta että sain ruusut siististi sisälle.

Lopuksi tein juustovahasta luurangolle solis- ja lapaluut.

Vahamalli koossa.
Vahamalli takaa.
Henkilön Valpuri Virtanen (@vapev) jakama julkaisu


Lähetin mallit valettavaksi Koruvalimolle parin muun vahamallin kanssa. Sieltä tulikin valupäivänä soitto jossa varoitettiin että korun valu ei sen massiivisesta ja erikoisesta koosta johtuen ehkä onnistu. Seuraavana päivä odotinkin jännänä että tuleeko sieltä soitto että koru ei onnistunutkaan, mutta kotiin saavuttuani odotti eteisessä paketti jossa korut olivat!

Koru valimolta.
Koru takaa.


Piinaketju pitenemässä.

Tuntui aika mahtavalta nähdä tämä hopeinen kimpale vihdoin valettuna! Postissa oli solisluut hieman vääntyneet, mutta hehkutuksen jälkeen sain niitä naputeltua paikoilleen. Tämän lisäksi piti siistiä rintalastaan laitettu valukanava pois ja pientä ropoisuutta sieltä täältä.

Päätin tehdä koruun itse ketjun ja päädyin piinaketjuun. Tämän ohjeet löysin netistä ja ajattelin pääsiäislomalla ketjua vääntää, mutta olin löytänyt huonot ohjeet ja eihän ketjun tekemisestä mitään tullut. Sain myös lomalla kunnon flunssan ja menetin viikon työaikaa, mutta viikon kuumeessa ollessani sormet syyhyivät työntekoon ja löysinkin youtubesta hyviä (englanninkielisiä tosin) videoita ketjun tekemiseen. Loppupäivä menikin ketjua vääntäessä!








Lisää kuvateksti
Lisää kuvateksti
Halusin tehdä ketjuille putkipäätteet, jotka antaisivat hyvän lisäyksen korun kokonaisuuteen. Valmistin ketjun paksuista putkea ja juotin hopealevyä toiseen päätyyn, jonka siistin putken muotoon. Sitten juotin putken kiinni ketjuun samalla kun juotin lenkin toiseen päähän kiinni.

Viimeiseksi juotin lenkit kiinni ja blitzasin koko korun tummaksi.


Juotin lenkit kiinni.
Paketti kasassa!

 Valmis koru: