keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Otava

Tämä on kaulakoru aikaisemmista opinnoistani. Työnantona oli valmistaa riipus, jossa taivutettu putki toimii riipuslenkkinä ja putki on päätettävä jotenkin. Riipuksessa täytyi olla tukevahko osa jossa on omaperäisiä koristeluja. Tähän osaan piti kiinnittää näyttävällä saranalla roikkuva osa jossa on kivi-istutus. Valmiista korusta tuli tämän näköinen:

Korun nimi on Otava.


Ajatus suunnitteluun lähti Ukonvasarasta. Hioin kiven itse epidootista, pidin siitä koska kuviot kivessä muistuttivat minua ukkosesta. Kiven istukka oli haasteellinen saada oikean kokoiseksi, koska tämä oli ensimmäinen 'epämääräisen' muotoinen kivi jota olin käyttänyt. Juotin kivi-osaan saranaputken yhtenä osana kiinni ja sahasin vasta juottamisen jälkeen saranan keskipalan pois, jotta putket pysyisivät kohdikkain. Sahattua putkea ei voi käyttää keskipalana, koska saranasta ei tulisi tarpeeksi tiivis.

Seuraavaksi sahasin paksusta levystä korun keskiosan. Palasen pohjaan viilasin pyöreän sovitteen saranalle ja juotin oikean kokoisen saranan keskipalan paikalleen.

Sitten oli 'riipustusputken' vuoro. Sain taivutettua putkea nätille kaarelle laittamalla kaksi metallitankoa putken molemmista päistä sisään ja vääntämällä. Tämän jälkeen juotin renkaat putken molempiin päihin. Löin koristelyönnit keskipalaan ennen riipustusputken juottamista siihen.
Siistin ja kiillotin korun ennen saranan kiinnittämistä, eli sopivan kokoisen putken niittaamista saranan sisälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti